Ennakkoverot – verokarhulle syötävää oikeassa suhteessa

Suomi on kuulemma veronmaksajien ykköskansaa ja suomalainen maksaa kuulemma mielellään veroja. Suomalaisten veroista jää perimättä melkoisen pieni osa verrattuna lämpöisemmissä maissa asuviin kanssaihmisiin.

Ennakkoveroja ei väistellä. Yksityishenkilö maksaa ennakkoveroa, ennakonpidätyksenä palkasta. Yritykset maksavat ennakkoveroja arvioituun tilikauden tulokseen perustuen. Ja jos niin huonosti kävisi ettei pääse verottajan ennakkoperintärekisteriin, asiakkaasi pidättää veron puolestasi myyntilaskustasi ja tilittää sen verottajalle.

Henkilökohtaisesti olen salaa näitä maksan mielelläni veroja -ihmisiä, ymmärtäen että se on osa yhteiskuntamme toimivuutta.
Liika on kuitenkin liikaa. Törmäilen työssäni tilanteisiin, joissa yritysten ennakkoverot perustuvat aivan hatusta temmattuihin lukuihin ja vielä surullisemmin yksityishenkilöiden ylisuuriin ennakonpidätysprosentteihin.

Ennakkoverot vaikuttavat suoraan rahalliseen käyttövaraan. Nopeutunut käytäntö tuottaa kyllä liikamaksujen palautukset jo kesän kulutukseen, mutta en ensisijaisesti käyttäisi verottajaa pitkäaikaisena sijoituskohteena, parempaa tuottoa rahoilleen saa varmasti muilla sijoitusvälineillä.

Ennakkoveroja voi muuttaa ja ennakonpidätysprosentin voi muutosverokortilla muuttaa. Muuttakaa.

Ennakkoverojen muuttamisessa verottajan OmaVero-järjestelmä on aidosti ihan helmi. Järjestelmässä voi muuttaa, poistaa sekä lisätä yrityksessä ennakkoveroja kätevästi ja nopeasti tilikauden aikana. Kun lopullinen verottava tulos yrityksessä valmistuu, voi halutessaan hakea lisämaksua veroihin, jolloin ei tarvitse odottaa lopullisista verotuspäätöstä ja muistella kuinkas iso vero sieltä olikaan tulossa.

Suosittelen, muuttakaa verojanne – todellisten mukaisiksi ja vaikka ammattilaisten avustuksella. Verokarhu varmasti saa syötävää oikeillakin tiedoilla lasketuilla veroilla. Kirjanpitäjällä on aitiopaikka seurata yrityksen verotettavan tuloksen kehittymistä. Koen, että on minun tehtäväni ottaa ennakkoverotilanne esille, kun näyttää siltä, että verokarhu on saamassa liian suuren palasen syötävää ennakkoon.

Lue lisää veropalveluistamme.

Jaa tilitys