Korona-ajan kesäpäivät

Keilarannan kesäpiknit poikkeusoloissa

Jokaiselle oma huopa – check. Naposteltavia pikkupusseissa – check. Juomat pikkupulloissa – check. Käsidesejä, hanskoja, musiikkia, seikkailumieltä – check. Kaikki valmiina piknikkiin merenrannalla. Kuukaudet olivat hurahtaneet tilinpäätösajan läpi ja yli kotikonttoreilla työskennellessä. Aika erikoinen fiilis lähteä meidän supersiistin puolitusinan kanssa viettämään 2020 kesäpäiviä.

Iltapäivä sattui onneksi olemaan aurinkoinen ja lämmin niin pystyttiin ulkotapahtuma järjestämään. Keilarannan rannassa osallistumisprosentti 100%, catering pitsat tuli kuumina perille ja meininki oli oikein mukava. Syksystähän ei vielä tiedetä miten maailma silloin lepää mutta todella tapahtumarikkaan kevään jälkeen oli oikein hyvä aika pysähtyä ja juhlistaa sitä että ollaan terveitä sekä pää pinnalla.

Tilitoimistona näemme eturintamassa miten eri bisneksissä menee ja miten erilailla korona on yrityksiä sekä yrittäjiä kohdellut. Kysymykset ovat vähän muuttuneet, etenkin erilaiset tuet ovat enemmän olleet esillä. Kuitenkin meidän perustekeminen on pysynyt hyvin samanlaisena. Sähköisesti palvellaan ja huomataan että asiakkaidenkin kiinnostus sähköisiä työkaluja kohtaan on kasvanut.

Pikkujouluista ei vielä tiedetä mitä tapahtuu ja missä mennään mutta pysytään skarppeina ja terveinä. Hyvää ja turvallista kesää kaikille!

Jaa tilitys