Robotti Jack kirjanpitäjän kaverina

”Jackbot on mullistanut myös minun arkeani, koska pystyn helposti seuraamaan koko asiakaskunnan kehittymistä yhdestä paikasta eikä minun enää tarvitse kerätä tietoa käsin eri lähteistä.”

Jackbot robotti on ollut meidän tekijöiden apuna nyt jo parisen vuotta joten Procountor pyysi meitä kertomaan miten yhteistyö sujuu.

Ja hyvinhän se on sujunut. Jack on osa meidän arkea eikä paluuta vanhaan ole. Robotin tehtävä on yhdenmukaistaa käytäntöjä, varmistaa esimerkiksi veroilmoitusten aikataulujen pitäminen ja vapauttaa meidän ihmisten aikaa asiakastöihin.

Kirjanpitäjät luottavat, että Jack muistaa, jos he eivät itse muista jotain asiaa. Siitä tulee turvallinen olo. Jos hetken ajattelee, että olenko muistanut jonkun deadlinen, niin Jackbotista sen voi tarkistaa. Tästä tulee fiilis, että oma työjono on hallinnassa.

Uusien teknologioiden rynnistys työpaikalle jatkuu vauhdikkaana ja haluamme tuoda työhömme sekä asiakkaille uusia fiksuja tapoja työskennellä. Procountor on ollut meille hyvä kumppani koko kymmenvuotisen taipaleemme aikana ja uskomme että jatkossakin voimme yhteistyössä kehittää modernia tilitoimistotyötä.

Voitte lukea Susanna Salmisen koko haastattelun Procountorin Blogista täältä tai katsoa videon alta.

 

Jaa tilitys